Juhani Lohikoski

Koulutuspäällikkö, kaupunginvaltuutettu, Vasemmisto. Kerava

Hoitojonojen purku ja ennaltaehkäisy on inhimillisintä ja fiksua talouspolitiikkaa

Tämänviikkoisessa Vantaan ja Keravan aluevaltuuston kokouksessa käsiteltiin suuria ja kauaskantoisia asioita opiskeluhuollosta investointeihin ja asiakasmaksuihin. Kokouksen henki oli selvä: hyvinvointialueellamme on tehty paljon asioita oikein, mutta samaan aikaan emme voi sulkea silmiämme hälyttäviltä haasteilta.

Osallistuin keskusteluun aluevaltuuston käsitellessä hyvinvointialueen strategiaraporttia.

”Raporteistamme pistää silmään raju ristiriita onnistumisten ja epäonnistumisten välillä.

Digitaalisissa palveluissa on tehty loistavaa työtä – tästä kertovat Maisan 91 prosentin käyttöaste, etävastaanottojen kasvu ja Klinik-arviointien lisääntyminen. Mutta digimenestys ei lämmitä, jos se ei muutu sujuvaksi hoitoonpääsyksi.

Samaan aikaan kun digi rullaa, kiireetön hoitoonpääsy 14 vuorokaudessa toteutuu terveysasemilla vain 31 prosentilla ja mielenterveyspalveluissa puolilla asiakkaista, kun tavoite oli pyöreä sata. Kun tähän lisätään se, että terveysasemien takaisinsoittoaika on venynyt peräti 734 minuuttiin eli yli 12 tuntiin, on selvää, että jonot on purettav vahvemmilla otteilla.”

Inhimillistä talouspolitiikkaa – katkaistaan perheiden palvelukierre

Nostin esiin, että erityisen huolissani olen lasten, nuorten ja perheiden palveluiden ruuhkautumisesta. Lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvaa ja avohuollon asiakasmäärä ylittää reilusti asetetun tavoitteen. Samaan aikaan varhainen tuki laahaa pahasti jäljessä: kasvatus- ja perheneuvontaan pääsee kahdessa viikossa vain 39 prosenttia hakijoista.

Kun varhainen tuki pettää, ongelmat kasautuvat ja siirtyvät kalliimpaan ja raskaampaan sijaishuoltoon. Olemme hoitaneet alueemme taloutta vahvemmaksi, ja nyt on aika satsata ennaltaehkäisyyn. Se on kaikkein fiksuinta ja inhimillisintä talouspolitiikkaa, kerroin aluevaltuustolle.

Keravan lähipalvelut ja tärkeät investoinnit

Aluevaltuusto käsitteli myös hyvinvointialueen investointilistaa. Siellä oli monta tärkeää asiaa.

Vasemmistolle lähipalvelut ovat sydämen asia. Siksi kerron pitäväni erittäin tärkeänä, että aluevaltuusto sitoutuu kehittämään Keravan sosiaali- ja terveyspalveluita. Moni keravalainen kun pelkäsi, että hyvinvointialueen myötä palvelut keskittyvät pääasiassa Tikkurilaan. Näin ei käy.

Keravalaisista investoinneista listalla ovat muun muassa ikääntyneiden palveluasumisen (Vomma-tontti) sekä Keravan terveysaseman ja vanhustenkeskuksen tonttien ja kiinteistöjen lunastaminen. Myös Kerava-Tuusula paloaseman ostamiseen varaudutaan. Se kertoo, että hyvinvointialue on investoimmassa pitkäjänteisesti Keravalle.

Koko alueen tasolla tehtiin tärkeitä tonttivarauksia vammaispalveluille ja lastensuojelulle, minkä lisäksi näin tärkeänä, että päihdevieroitusyksikkö etenee.

Nämä investoinnit osoittavat, että pidämme huolta heikoimmista.

Hallituksen asiakasmaksukorotukset ovat ”hölmöläisten hommaa”

Syksyllä edessämme on tiukka vääntö asiakasmaksuista, joita Orpon-Purran hallitus esittää merkittävästi nostettavaksi. Nyt päivitetyn suun erikoissairaanhoidon maksun lisäksi budjettineuvotteluissa käydään laajempi neuvottelu maksujen korotuksista. Hallituksen tuotto-odotukset ovat ylioptimistisia ja saavat rajuja soraääniä niin THL:lta kuin myös hyvinvointialuejohtajilta.

Valtio leikkaa alueiden rahoitusta etukäteen olettaen, että korotukset toisivat lisää tuloja. Todellisuudessa korotukset syö se, että yhä useamman asiakkaan maksukatto täyttyy nopeammin, ja jo ennestään korkeat maksut johtavat perimättä jääviin laskuihin ja luottotappioihin.

Oikeistohallituksen politiikka vain heikentää alueiden rahoitusta ja potkaisee kaikkein pienituloisimpia.

Opiskeluhuolto vaatii tekoja, ei vain paperia

Alueellinen opiskeluhuoltosuunnitelma vuosille 2026–2030 asettaa tiukan ja oikean tavoitteen: kuraattorille tai psykologille on päästävä 7 työpäivässä. Mutta paperi ei auta, jos vakanssit ovat täyttämättä, muistin aluevaltuustoa.

Siirtymä ”tulipalojen sammuttamisesta” yhteisölliseen työhön vaatii vahvempia resursseja ja saumatonta yhteistyötä Vantaan ja Keravan opetuksen kanssa, jotta tavoitteissa ei jäädä vain julistuksen tasolle.

Meidän on varmistettava, että opiskeluhuollon työntekijöillä on lain vaatimat, asianmukaiset ja pysyvät työtilat jokaisessa koulussa.

Monikielisellä alueellamme tarvitaan myös aitoa kulttuurisensitiivisyyttä ja riittäviä tulkkiresursseja – pelkkä tekstien kääntäminen ei riitä.

Konkreettisia aloitteita ihmisten arjen parantamiseksi

Tuin kokouksessa useita tärkeitä aloitteita.

Allekirjoitin muun muassa aloitteen jalkautuvan päihdetyön vahvistamisesta katuklinikkamallilla. Tarvitsemme sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia sinne, missä ihmiset liikkuvat, jotta apu viedään matalalla kynnyksellä perille ennen kriisiytymistä ja päivystysten ruuhkautumista.

Lisäksi allekirjoitin aloitteet:

  • Perusteettomien määräaikaisuuksien kieltämiseksi voimassa olevien työsuhteiden kustannuksella.
  • Rintasyövän mammografiaseulontojen laajentamiseksi EU-suositusten mukaisesti 46–74-vuotiaisiin.
  • Turvallisuusviestinnän jalkauttamiseksi ongelmien ehkäisemiseksi.

Työ inhimillisemmän, toimivamman ja oikeudenmukaisemman Vantaan ja Keravan puolesta jatkuu!