Uusi luonnonsuojelualue Keravalle – Vasemmisto vaati alueen suurentamista

Keravan Vasemmiston valtuutetut esittivät luonnonsuojelualuetta pitäisi laajentaa huomattavasti esitetystä.

”Suojeluhanke on erittäin tärkeä, mutta ehdotettu 3,6 hehtaarin aluerajaus on aivan liian pieni. Suojelualueeseen kuuluisi tällöin vain arvokkain korpialue, mutta sitä ympäröivät 16 hehtaaria ovat myös hienoa metsää ja suota. Siellä on rämealue, kallio vanhoine mäntyineen, lehtomaista metsää jättikoivuineen ja kauniita, elinvoimaisia kuusikoita. Suomen luonnon eliölajit kärsivät elinympäristöjen pirstoutumisesta, ja pikkuisten suojelualueiden merkitys jää ekologisesti vähäiseksi.”

Savionselänteen noin 19,5 hehtaarin metsäalue on kokonaisuudessaan kaupungin omistuksessa, ja se sijoittuu rakentamisen kannalta lähes mahdottomaan paikkaan maanläjitysalueen ja entisen kaatopaikan taakse Vantaan rajalle. Alueella ei ole siis kaupungille taloudellista merkitystä nyt tai tulevaisuudessa.

Siksikin luonnonsuojelualueen laajentaminen olisi hyvin perusteltua.

Valtuuston enemmistö tyytyi kuitenkin varsin maltilliseen alueeseen.

Vasemmiston valtuustoryhmä jätti ponnen, että kaupunki mahdollisimman nopeasti laajentaisi luonnonsuojelualuetta. Tulemme tekemään työtä tämän puolesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *