Turvallisuutta ratkaistaan ennaltaehkäisemällä

Valtuusto keskusteli eilen kaupunkimme turvallisuudesta.

Kaupunginjohtaja Kirsi Rontu kertoi, että turvallisuuden luomisessa on tärkeää ennaltaehkäisevä työ. Se näkyy koulujen perheenohjaajina, ankkuri-nuorisotyönä, etsivää nuorisotyötä, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita. Samaan aikaan turvallisuutta pitää vahvistaa kaavoituksella ja suunnittelulla. Valoisampia katuja jne.

Kaupungin turvallisuuspäällikkö Jussi Komokallio kertoo, että Keravalla on ollut normaalia enemmän levottomuuksia, ryöstöjä ja varkauksia kaupunkialueella, etenkin keskustassa. Kaupunki on aloittanut monia toimia ja tekee kiinteää yhteistyötä poliisin kanssa. Komokallio peräsi taloyhtiöiltä tarkempia toimia turvallisuusongelmien ratkomisessa. Hän kertoi, että kaupunki on aloittanut viikoittaisen turvallisuusviestinnän.
Komokallio korosti jalkautuvan nuorisotyön tekevän tärkeää työtä kohdatessaan nuoria kaduilla ja ohjatessaan heitä tarvittaessa kaupungin palveluiden piiriin.

Apulaispoliisipäällikkö Ari Karvonen kiitti maan hallitusta, että vihdoinkin on saatu poliisille lisää resursseja. Hän kertoi faktoja alueen poliisityöstä ja keskeisistä painopisteistä.

Keravalainen poliisi Jussi Huhtela korosti Keravan olevan turvallinen kaupunki ja kertoi rikosten määrän yleisesti olevan laskussa. Silti hän ymmärsi somessa käytävää turvallisuuskeskustelua. Suurella osalla ihmisistä menee entistä paremmin, mutta pienellä osalla on kerrostuvaa ongelmaa. Automurtojen määrässä on selkeä piikki Keravalla. Huhtela arvioi, että varkaat tulevat jäämään kiinni ja sitten paljastuu suurempi varkauksien sarja. Samalla hän kehotti ettei kukaan jätä mitään arvokasta autoihin.

Ankkuritoiminta on poliisin ennaltaehkäisevää työtä. Kohteena ovat lapset ja nuoret, kertoi ylikomisario Kimmo Hyvärinen. Keravalla ollaan toiminnassa pitkällä koska kaupunki oli sitä ensimmäisten joukossa pilotoimassa.

Kysyin keskustelussa, miten hallituksen lisäämät poliisiresurssit ovat näkyneet poliisin arkisessa työssä. Onko poliisipartioiden liikkumista Keravalla lisätty kuluneen vuoden aikana. Miten jalkautuminen / liikkuminen käytännössä tapahtuu Keravalla muissa kaupunginosissa kuin kaupungin keskustassa sekä lisäksi millaistans. lähiötyötä poliisi Keravalla tekee.
Kysyisin myös Keravan omasta työstä. Teemme paljon tärkeää ennaltaehkäisevää työtä, jota tässäkin on mainittu aiemmin. mutta miten päihteidenkäyttäjät pääsevät katkolle ja riittävän pitkään kuntoutukseen.

Poliisit kertoivat resurssien lisäys konkreettisesti tarkoittaa 20 uutta poliisia kentälle. Poliisit kiertävät säännöllisesti ja keskustelevat alueella. Olennaista lähiötyötä on ennaltaehkäisevä ankkurihanke.
Poliisit pitävät myös tosi tärkeänä, että päihteiden käyttäjät ohjataan vieroitukseen ja kuntoutukseen. He näkivät tärkeänä, että kunnilla on tähän tarpeeksi resursseja.

Turvallisuutta rakennetaan kaupungissa jokapäiväisessä arjessa poliisin ja järjestöjen kanssa. Kaupungin puolella budjetissa on tärkeä varmistaa ennaltaehkäisevän työn resurssit jatkossakin sekä parantaa kaupunginosien turvallisuutta yhteisöllisyydellä.