Mistä massit?

Oikeistolaisten ehdokkaiden pääargumentti vasemmistoa vastaan on väittää, ettemme ymmärrä taloudesta mitään. Välillä se esitetään sivistyneesti ja välillä taasen timosoinimaisella sutkautuksella. Meille muistutetaan, että teillä on tosi kivoja tavoitteita, mutta kai te ymmärrätte, ettei raha kasva puussa. Tai kysytään, että seinästäkö te haette rahaa. Kokoomuslaisten lempiargumentti on, ettemme voi jättää lapsillemme velkaa. Tavoitteemme on pyritty näin leimaamaan epärealistiseksi.

Perustelen kirjoitusessani miksi nimenomaan vasemmistolainen talous- ja sosiaalipolitiikka on varsin järkevää, ja miksi oikeistonkin pitäisi pysähtyä asiaa ajattelemaan pelkokuvien lietsomisen sijaan. Jatka lukemista “Mistä massit?”

Kun he puhuvat vapaudesta, puhuvat he markkinoiden vapaudesta

Omistavan luokan äänitorven EVA:n uusin ”Holhouksen alaiset” -manifesti julistaa meidän elävän yhteiskunnassa, jossa valtio yhä enemmän rajoittaa vapauttamme. Sääntely kirjoittajien mukaan rasittaa ihmisten elämää sekä heikentää taloudellista toimeliaisuutta hidastamalla kasvua ja teknologista kehitystä. Jatka lukemista “Kun he puhuvat vapaudesta, puhuvat he markkinoiden vapaudesta”