Kaupunkiympäristölautakunnassa saimme katsauksen useista ratahankkeista ja käsittelimme mikroliikennettä (skuutteja yms.).
Suunnitteilla oleva Lentorata toisi suoran yhteyden Pasilasta Helsinki-Vantaan lentokentän kautta Keravan kautta pohjoiseen ja itään. Se lyhentäisi matka-aikaa Tampereelta n. 25 minuutilla. Suurin osa reitistä kulkisi tunnelissa, ja hankkeen hinta-arvio on noin 2,5 miljardia euroa. Yleissuunnitelma valmistuu tammikuussa 2026, ja tavoitteena on rakentaminen 2030-luvun puolivälissä.
Keravan Jäspilään suunnitellaan varikkoa paikallisjunille. Myös kunnossapitohalli ja huoltoraiteet sisältyvät suunnitelmiin.
Itärata-hanke etenee ja se on tavoitteena rakentaa lentoradan jälkeen. Aikataulu ulottuu 2030-luvun loppuun.
Kerava–Nikkilä henkilöliikenne selvityksessä
Nyt Kerava-Porvoo radalla liikkuu vain tavaraliikenne. Pidemmän aikaa on selvitetty voisiko radalla alkaa myös säännöllinen liikenne Keravan ja Nikkilän välillä. Tekniset edellytykset voisivat olla valmiina vuonna 2026, mutta rahoitus ja päivitetty selvitys ovat vielä työn alla.
Kaupunkirakentaminen ja infra
Keravalla etenee useita hankkeita Pihkaniityssä, Killassa ja Saviolla. Skeittiparkin ja pumtrackin rakentaminen jatkuu ensi keväänä Sompiossa.
Mikroliikenne – sähköpotkulaudat puhuttavat
Keravan kaupunki valmistelee mikroliikennelupaa. Tänä kesänä Keravalla oli 900 sähköpotkulautaa ja yli 100 000 matkaa. Syksyn aika luodaan pelisäännöt mikroliikenteen käyttöön. Palaan niihin myöhemmin.
