Keravan Päivölänkaaren koulun pihalla järjestettiin tänään huolestuneiden vanhempien koollekutsuma mielenilmaus. He eivät hyväksyneet Keravan koulutuspäällikkö Tiina Larssonin ehdotusta, että Päivölänkaaren koulutoiminta lopetettaisiin, ja alakoululuokat siirrettäisiin usemman kilometrin päähän suurempaan Lapilan alakouluun.
Asiaa ollaan viemässä rakenteissa pelkkänä viranhaltijapäätöksenä, koska teknisesti Päivölänkaaren koulu on osa Keravanjoen koulua, johon myös kuuluvaan Lapilan alakouluun oppilaat siirrettäisiin. Pahimmillaan asia vietäisiin kuntalaisten, lautakunnan ja valtuuston ohi, ilman että he voisivat ottaa asiaan mitään kantaa. Tapaus kertoo vahvasti siitä kuinka virkamiesvalta on aivan liian suurta kuntatasolla. Merkittävistä asioista päättää vaaleilla valitsematon virkamies ilman demokraattista prosessia. Tätä ei voi millään tavalla katsoa hyvällä ja hyväksyä.
Mielenilmaisuksessa vanhempien huoli oli käsin kosketeltava. Miksi hyväkuntoisesta ja pidetystä lähikoulusta ollaan luopumassa ja siirtämässä lapsia pitkän koulumatkan päähän Lapilan kouluun, joka on ollut jo vuosia remontin tarpeessa?
Kaupunginvaltuutettu sekä kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen Pia Lohikoski ilmaisi asian hyvin: ”Minusta lapset eivät saa olla vain shakkinappuloita, joita siirrellään miten sattuu. Kyse on lähipalveluista ja demokratiasta!”
Keravalla suljettiin muutama vuosi sitten Kanniston lähikoulu huolimatta vahvasta vastustuksesta. Sama virhe ei saa toistua. Allekirjoita vetoomus Keravan Päivölänkaaren puolesta.
EDIT:
Kuntalaisten joukkovoima pysäytti Päivölänkaaren koulun lakkauttamisen. Asukkaiden ja mm. Vasemmiston kaupunginvaltuutetun Pia Lohikosken aktiivinen ja nopea toiminta tuotti painetta niin. että koulutusjohtaja Larsson perääntyi ja lakkautusehdotus poistettiin lautakunnan esityslistalta. Upea juttu!