Helsingin Sanomat haastatteli tänään perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinia. Nostan esiin muutaman Soinin kommentin, jotka kaipaavat lähempää tarkastelemista.
Perussuomalaiset edustajat ovat esiintyneet vahvasti kuntien itsenäisyyden puolesta liitoksia vastaan. Keravallakin heidän edustajansa avasi yhdessä vaalitentissä joka toisen puheenvuoronsa: ”Meille on tärkeää Keravan itsenäisyys”.
Timo Soini kuitenkin toteaa, että jos kunnan talous on heikossa kantimissa, niin joudutaan tunnustamaan tosiasiat ja taipumaan kuntaliitokseen. Muutenkin hän toteaa liitoksien olevan ok, jos kunnan päättäjien enemmistö tai kunnallinen kansanäänestys niin päättää.
Kun kysytään kunnan palveluista Soini näkee, että järjestämis- ja rahoittamisvastuu on kunnilla, eli hän ei olisi siirtämässä tehtäviä valtiolle. Palvelut voisi hänen mukaansa tuottaa kunnan omana, tai ulkoistettuna. Haastattelussa hän toteaa kriittisenä seuranneen sitä kun jotkut kunnat ovat ulkoistaneet koko terveydenhuoltonsa, muttei ole haastattelussa sitä kategorisesti vastustamassakaan.
Persujen linja kuntaliitoksista ei eroa mitenkään muiden puolueiden linjasta, vaikka heidän ehdokkaansa toista väittävätkin. Vasemmisto on linjannut, että sille olennaista liitoksissa on, että lähipalvelut ja demokratia toteutuvat. Itse olen aiemmin pohtinut asiaa laajasti täällä.
Huolestuttavampa on se, että Soinin puolue näyttää hyväksyvän kuntapalveluiden yksityistämisen. Jokainen voi miettiä mitä tarkoittaa ”kuntajytky” yhdistettynä kokoomuksen edes kohtalaiseen vaalitulokseen. Monessa kunnassa voidan nähdä pian terveysbisneslobbareita puhumassa yksityistämisen iloista.
Vasemmisto on linjannut sosiaali- ja terveyspalveluiden olevan niin tärkeitä kuntalaisille, ettei niitä saa antaa terveysbisnesyritysten voitontavoitteluun. Emme halua meidän verorahojemme siirtyvän ylikansallisten yritysten kautta veroparatiiseihin.
Olen kirjoittanut asiasta mm. täällä.
Jos haluat parempia palveluita kunnan tuottamana, niin äänestä Vasemmistoa. Keravalla hyvä ehdokas on mm. numero 154.