Pihkaniitty pelastuu

Hyviä uutisia. Näyttää siltä, että Pihkaniityn kaupunkimetsä saadaan pelastettua. Se on erinomainen asia keravalaisille ja tuusulaisille. Hienoa, että toisilla kannat muuttuvat.

Muistan viime valtuustokaudella kun puolustimme (vasemmistoliitto ja vihreät) asiaa valtuustossa ja metsän puolustajat toivat adressin sinne. Silloin perusteltiin Pihkaniityn kaavaoittamista, että kyllä Keravalle pitää saada tilaa pientaloasumiselle, jotta saadaan varakkaita veronmaksajia.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti kaavan yhteydessä keskustan ylöspäin rakentamista ja pientalokaavoittamista eimetsällisille alueille Kytömaalle ja Kaskelaan. Tuolloin hävisimme äänestyksen yleiskaavan osalta, mutta sen jälkeisissä kuntavaaleissa moni meistä, joka nosti Pihkaniityn tärkeyden esiin, menestyi vaaleissa.

On selvää, ettei lähimetsiä pidä jyrätä. Olemme odottaneet millon asia palaa uudestaan valtuustoon ja siitä käydään uusi vääntö. Olen tosi tyytyväinen jos Pihkaniityn metsiä ei lähetä kaavoittamaan ja yhtälailla myös siitä, että Tuusula perui samaisen alueen metsähakkuut.

Suuri kiitos omasta puolestani kaikille, jotka ovat puolustaneet yhteistä kaupunkimetsäämme. Jatketaan työtä hyvän elinympäristön puolesta.

Juhani Lohikoski,

Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän vetäjä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *