Korjausvelkaa ei saa päästää suureksi

On hyvä, että palveluverkkosuunnitelma koulujen ja päiväkotien osalta on kartoitettu koko Keravan osalta.  Erittäin tärkeää on myös se, että koulujen ja päiväkotien tilat ovat selvitetty. Raportti kertoo, että monen osalta tulos ei ole mairitteleva. Usean perässä lukee tyydyttävä ja osalla välttävä. 

Kysymykseni on miten suureksi aiotaan korjausvelka päästää? Mitä tämä tarkoittaa sisäilmaongelmien osalta, jotka ovat puhuttaneet kaupungissammekin. Kaikilla pitäisi olla oikeus turvalliseen ja terveelliseen oppimis ja työympäristöön. 

Näen, että päiväkodit ja koulut ovat olennaisessa osassa lapsiperheiden tehdessä päätöksiä kotikunnastaan.

On hyvin olennaista, että pidämme päiväkoti ja kouluverkon mahdollisimman laajana ja alueellisesti tasapainoisena.  

Siksi puolustin lautakunnassa kunnallisen päivähoitoverkoston kehittämistä laadukkaammaksi palvelusetelin käyttöönoton sijaan. Omassa varhaiskasvatuksessa pystymme varmistamaan pienemmät ryhmäkoot ja tasa-arvoisen päivähoito-oikeuden jonka tärkeyttä lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila painotti valtuuston alussa. 

Mielestäni on tärkeää purkaa korjausvelkaa remonteilla ja investoinneilla niin varhaiskasvatuksessa kuin perusopetuksenkin puolella.

XXX

Valtuustossa pitämäni puheenvuoroni jälkeen kaupunginjohtaja Kirsi Rontu kertoi, että kaupunki on tilaamassa rakennetutkimukset päiväkoteihin ja kouluihin. Niissä selviää millaisessa kunnossa tilat ovat. Palveluverkkosuunnitelman kuntoarviot pohjautuivat haastatteluihin, jotka eivät kerro tilojen olosuhteita yhtä tarkasti kuin rakennetutkimukset. Samassa yhteydessä ymmärsin, että sisäilmatyöryhmän, joka on toiminut jo tovin kaupungissamme, pöytäkirjat tulevat jatkossa olemaan julkisia. Tämä on hyvä linjaus. Kaupungin päätöksenteon ja toiminnan pitäisi olla mahdollisimman läpinäkyvää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *