Keravan valtuutetut kokoontuivat strategiaseminaariin Espoon Korpilammelle tämän viikon alussa. kahdeksi päiväksi.
Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa linjasin, että meille on tärkeää hyvinvoiva henkilöstö, ennaltaehkäisy, terveelliset oppimisympäristöt, monipuolinen asuminen ja vahva talous.
Hyvinvoiva henkilöstö. Nostamalla palkat naapurikuntien tasolle varmistamme osaavan henkilökunnan saannin. Meidän on myös taattava koulutus ja oman työn kehittämismahdollisuus.
Kunnan palveluissa tärkeintä on ennaltaehkäisy. Satsataan laadukkaisiin lasten ja nuorten palveluihin. Pidetään varhaiskasvatuksen ryhmäkoot pieninä ja panostetaan terveellisiin oppimis- ja työympäristöihin. Peruskouluissa jatketaan luokkien pienentämistä ja taataan avustajaresurssit. Toteutetaan maksuton ehkäisy ja poistetaan terveyskeskuksen asiakasmaksut. On tärkeää puuttua syrjäytymiseen mahdollisimman varhain.
Keravalla on mietittävä tosissaan miten kotouttaminen toteutetaan onnistuneesti. Tässä tarvitaan laajaa yhteistyötä monen eri sektorin osalta ja järjestöyhteistyötä. Myös palvelutasoa on nostettava. Miten osaamme palvella useammalla eri kielellä.
Kaupunkimme on strategisesti todella hyvässä paikassa. Meidän on helppo saada uusia kuntalaisia kunhan meillä on monipuolinen asuminen riittävine kohtuuhintaisine vuokraasuntoineen.
Usein puhumme Keravasta ympäristöystävällisenä kaupunkina, mutta mitä se on ihan käytännössä. Miten se näkyy yhtiöiden linjauksissa. Satsaako Keravan energia enemmän aurinko- ja tuulivoimaan- sekä maalämpöön. Otetaanko kuntalaiset mukaan nimeään pyöräreittejämme. Rakennetaanko asemalla vartioitu pyöräparkki jne. Tarvitaan konkretiaa.
Vahva talous on tärkeä. Vasemmiston mielestä talouden tulee tukea tavoitteita, ei vangita toimintaa talouskurirautakehikkoon. Palveluita ei tule rahoittaa velalla siksi tarvitsemme vahvan veropohjan palveluiden toteuttamiseksi. Työllisyyttä pitää kehittää laajentamalla yrityspohjaa ja työllistämällä kaupungille. Vasemmisto vastustaa jyrkästi omien yhtiöiden, Keravan Energian ja Nikkarinkruunun, myymistä.
Vasemmisto haluaa vahvistaa kuntalaisten osallistamistapoja mahdollisimman monella eri tasolla. Sen pitäisi näkyä laajasti myös strategiatyössä.
Kaupungin stragiasta käytiin ensimmäinen laajempi keskustelu valtuustoseminaarissa ja työ jatkuu syksyn ajan. Valmista olisi tarkoitus saada tammikuun valtuustoon mennessä.