Hyvää Suomen luonnon päivää. Tänään ja muina päivinä meidän pitäisi arvostaa ja puolustaa lähiympäristöämme.
Ensi tiistaina (2.9.) kaupunkiympäristölautakunnan esityslistalla on Koillis-Kytömaan kaava. Siinä ehdotetaan pientaloalueen laajentamista entisestään Kytömaalla. Tämä tarkoittaisi lähimetsän kaatamista (aiempi kaavaa kaatoi jo todella paljon metsää) ja rakentamista varsin lähellä uhanalaisia Kytömaan suota ja lähdettä, joiden elinvoimaisuutta on jo aiemman rakentamiset ja puun kaadot heikentäneet. Kyseiset suo ja lähde ovat harvinaisia luontotyyppejä etenkin Etelä-Suomessa.
saimme tietoa miten poikkeuslupien hakeminen tapahtuu. Tästä on käyty aika paljon keskustelua telemastojen kanssa, joita tarvitaan aika paljon kaupunkiin, jotta dataverkko olisi mahdollisimman kattava. Näkisin, että kaupungin olisi hyvä tehdä yleissuunnitelma sopivista mastopaikoista, niin jokaisesta eri tarvitsisi erikseen vääntää.
Kuulimme, että yksityinen on hakenut maisematyölupaa Jokivarteen. Kaupungilla ei ole juridista mahdollisuutta estää avohakkuita yksityisen maalla, koska kyse ei ole asemakaava-alueesta. On surkeata, että lähimetsää kaatuu Keinukallion virkistysalueen katveessa. Samalla sillä on selkeää luontokatohaittaa paikallisesti.
Kuulimme suunnitelmia keskuskentän ja keskuspuiston kehittämisestä. Tästä on tulossa konsulttityö ja tavoitteena on osallistaa keravalaisia laajasti. Näen, että kentän pitäisi olla laajasti kaupunkilaisten käytössä ja siinä pitäisi myös voida järjestää tapahtumia.
Kuulimme infoa keskustan kävelykadun kilpailukonseptista. Tästä päätetään seuraavassa kokouksessa.
Lista-asioissa:
päätimme lähettää Skogsterin kaavan eteenpäin kaupunginhallitukselle ja myöhemmin kaupunginvaltuustolle.
Kaava on muuttunut hurjasti alkuperäisestä ehdotuksesta, ja nyt Skogsterin metsä säilyy ja uudisrakentamista (pientaloja) tulee hyvin maltillisesti Kuusisaaren jatkeeksi pelloille. Tämä on mielestäni pitkälti kuntalaisaktiivisuuden ansiota. Mielenosoitukset, adressit ja kirjoitukset ovat antaneet tukea vääntää kaavaa järkevämmäksi päätöksentekoelimissä. Nyt saamme uutta asumista ja samalla pidämme huolta lähimetsistämme. Tämä on upea juttu!
Käynnistimme konsepti- ja hintakilpailun, jolla on tavoitteena löytää pitkäaikainen toimija Keravan kartanolle. Kilpailu tapahtuu syksyn aikana.
käytimme siirtymä-aikaa mikroliikenneluvan käyttöönottoon. Skuuttien pelisäännöt määritellään syksyn aikana.
vastasimme tarkastuslautakunnan huomioihin korjausvelasta ja strategisista tavoitteista.
Edistimme Kercan tuotantolaitosta, jolla tuotetaan synteettista polttoainetta ja edistetään Keravan energian tavoitteita laskea päästöjä.
Vastasimme rottaongelma valtuustoaloitteeseen. Rotat ovat osa kaupungistumista, mutta torjuntaa on tehty myös aktiivisesti.
Vantaan ja Keravan aluevaltuustoryhmä kokoontui lauantaina suunnittelemaan syksyn ja talven toimintaa Hiekkaharjun Puistokulmassa Vantaalla.
Ajankohtaisterveiset kokoukselle Vasemmistoliitto kansanedustaja Laura Meriluoto. Hän kertoi lukuisista heikennyksistä, joilla oikeistohallitus pyrkii heikentämään sosiaali- ja terveyspalveluita. Tulilinjalla ovat mm. vammaisten palvelut ja kotihoito. Edelleen on epäselvää mihin 100 miljoonaan soteleikkaukset kohdistuu. Järjestöjen resursseja on leikattu paljon ja Purran ehdotus olisi katastrofi järjestöjen toiminnalle, jolla on merkittävä rooli sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Vasemmisto vastustaa hallituksen aikeita yksityistää terveydenhoitoa. Resurssit tulee käyttää ihmisten hoitamiseen ei terveysbisnesyritysten voittojen kasvattamiseen. Haluamme lakkauttaa henkilöstövuokrauksen, joka on kallista ja on mm. sysännyt Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen suuriin ongelmiin.
Valtuustoryhmämme ei pelkästään vastusta hallituksen politiikkaa vaan myös esittää konkreettisia asioita sosiaali- ja terveyspalveluiden parantamiseksi.
Me näymme valtuustossa, aluehallituksessa ja lautakunnissa.
Luvassa on myös lähiökiertuetta, markkinoita ja keskustelutilaisuuksia.
Kaupunkiympäristölautakunta piti ensimmäisen kokouksensa. Hyvä porukka kokouspöydän ympärillä. Melkein neljä tuntia hyvää keskustelua. Ensimmäinen palaveri pitkälti tutustumista toimialan toimintaan kaava-asioihin, rakentamiseen ja valvontaan.
Tänään oli ensimmäinen aluevaltuuston kokous. Pidin useamman puheenvuoron, jossa korostin ennaltaehkäisevien nuorten ja perhepalveluiden tärkeyttä sekä vastustin päihteidenkäyttäjien marginalisointia.
Keski-Uusimaa kertoo, että keravalaisten juoksutus hammashoidon asioissa Vantaalle vihdoinkin loppuu.
Vasemmisto on koko ensimmäisen aluevaltuustokauden nostanut esiin, ettei ole mitään järkeä, että keravalaisille jaetaan aikoja Länsi- tai Itä-Vantaalle, samaan aikaan kun sieltä lähetetään asiakkaita Keravalle. Kaikille pitäisi löytää aika lähimmästä hammashoitolasta. Keravalainen aluevaltuutettu Pia Lohikoski teki aloitteen, jossa esitettiin, että hammashoito olisi lähipalvelu. Nyt meidän ja asukkaiden vaatimus on kuultu. Tämä osoittaa, että aktiivisella työllä voi vaikuttaa.
Kolme kautta. 12 vuotta. Luottamustehtäväni kasvatus- ja opetuslautakunnassa on ohi. Ainakin tällä erää.
Paljon on muuttunut.
Suomen suurimmat luokkakoot on saatu laskettua kohtalaiseksi.
Uusia kouluja avattu useita ja osa myös peruskorjattu.
Valtaosa painotusluokista muuttui painotuspoluiksi. Kasvatuksen ja opetuksen resursseja on vahvistettu selkeästi viimeisen neljän vuoden aikana.
Keravan kaupunki uudisti toimialarakenteensa. Kasvatus ja koulutus sai nuorisopalvelut mukaan. Tämä on järkevää. Pidän fiksuna purkaa siiloja toimijoiden väliltä ja keskittää resursseja sinne missä ne vaikuttavat parhaiten. Nuorisotyötä pitää vahvistaa kouluissa.
Kerava on kansainvälistynyt kovaa vauhtia viimeisen vuosikymmenen aikana. Se on kaupungille mahdollisuus menestyä näivettymisen sijaan, mutta se vaatii myös laadukasta kotouttamista ja fiksua resurssien kohdentamista.
Vikassa kokouksessa meillä oli mm. opetussuunnitelmia, oppilaaksiottokriteerien päivitys ja koulukuljetuskilpailutuspäätös. Palautimme vielä valtuustoaloitevastauksen, joka käsitteli kasvillisuuden lisäämistä oppimisympäristöihin. Halusimme siihen konkretiaa.
Vaikka itsellä on toki haikea fiilis, mutta samalla olen myös tyytyväinen, että toimialalla on nyt hyvä johto ja osaavat viranhaltijat. Uskon, että seuraavalla lautakunnalla on hyvä jatkaa työtä lasten ja nuorten hyväksi, ja toki sitä myös itse edistän ryhmäni kanssa kaupunkitasolla.
Kauan ei tarvitse ihmetellä, kun huomenna aloittaa uusi valtuusto työnsä valtuustoseminaarilla. On innostavaa lähteä vahvistuneen Vasemmisto -ryhmän kanssa rakentamaan kaupungin strategiaa.
Uutiskanavat kertovat Israelin käynnistäneen laajan maahyökkäykseen Gazaan, jonka tavoitteena on koko alueen ottaminen Israelin haltuun ja palestiinalaisten karkottaminen. Minusta on todella vastenmielistä, että koko maailman poliittinen johto katsoo sivusta Israelin suorittamaa kansanmurhaa. Näyttää ettei historiasta ole opittu mitään.
Kirjoitin Suomen presidentille, pääministerille, ulkoministerille ja ulkoasiainvaliokunnan johdolle, että Suomen on vihdoinkin toimittava palestiinalaisten katastrofin pysäyttämiseksi. Emme voi katsoa sivusta tällaisia sotarikoksia.
Jätin valtuustokauden viimeisessä valtuustossa eilen aloitteen, että Keravalla otetaan käyttöön kaavatyössä ekologinen kompensaatio. Uskon, että sillä voimme puolustaa tehokkaammin lähimetsiämme, luonnon monimuotoisuutta sekä rakentaa luontoviisaampaa kaupunkia.