Kova kovempi Kokoomus

Kokoomus voitti kuntavaalit selkeästi. Pääministeri Jyrki Katainen paistatteli julkisuudessa hehkuttaen, että kokoomuslaiset arvot voittivat. Monille jäi epäselväksi mitä nämä arvot todellisuudessa ovat. Katainen kun lähinnä tenteissä toisteli, että Suomi tarvitsee uudistuksen, mutta jätti määrittelemättä minkälaisesta uudistuksesta hän puhuu.

Vaalien alla saatiin jo vähän vihiä siitä, mitä Suomiuudistus työelämän kohdalla tarkoittaisi. Kokoomuksen puoluevaltuusto esitti sairauspäivärahalle karenssipäivää, sekä leikkauksia sairauspäivärahaan. Myöhemmin ehdotus sai tukea työnantajien EKlta. Katainen ei puoluevaltuuston kantaa tyrmännyt ,vaikka siitä hiljaa pyrkikin olemaan, kun huomasi, ettei se ole edes kaikkien kokoomuslaisten mielestä hyvä ajatus.

Kuva

Tänään nousi esiin Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubakin mietinnät facebookissa, joissa hän linjasi, ettei lapsilisiä pitäisi antaa heikompiosaisille. Se kuulemma kannustaa lisääntymiseen. Kimmo Sasinkin avustajanakin toimivalla Schubakilla ei taida olla suuremmin arkitajuntaa siitä, ettei lapsilisä ole kenellekään se motivaattori, joka ajaa lapsentekoon. Kaverin ylimielinen asenne siitä, että vain hyvintoimeen tulevat voisivat tehdä lapsia haiskahtaa pahasti 1930-luvun ajattelulle. Siinä on myös porvareille yksi pieni ongelma. Eräs kirjoittaja kommentoi sosiaalisessa mediassa, että kukas sitten noiden työt tekee jos heikompi aines ei lisäänny.

Aiemmin Schubak linjasi ettei syrjäytymistä ratkota sosiaalisella ennaltaehkäisyllä lisäämällä mm. sosiaalityöntekijöiden, terveydenhoitajien ja kuraattorien määrä, vaan olennaisempaa on pureutua rakenteellisiin ongelmiin, jotka estävät yrittäjiä työllistämästä.

Työttömyys on taas julkisen vallan keinotekoisesti ylläpitämä ongelma. Jos valtio oikeasti haluaa vähentää syrjäytymistä, olisi suomalaisia työmarkkinoita vapautettava siten, että kaikki halukkaat saisivat töitä. Yleissitovista työehtosopimuksista olisi siis pikaisesti luovuttava. On epäreilua asettaa minimipalkka sellaiselle tasolle, että yhteiskunnan heikompiosaiset hinnoitellaan työvoiman ulkopuolelle.

Kirjoituksia ei kannata ohittaa olankohautuksella. Puoluevaltuuston kannaotto ja Schubakin kirjoitukset kertovat kokoomuksen kovenevista kannoista. Kataisen ”fantsut jutut” ovat pitkälti kuorrutusta kovan ytimen päällä.
Tiukan linjan kokoomuslaisuus menestyi myös vaaleissa. Sen huomioi mm. Esa Suominen blogissaan:

Se, mihin kuitenkin kannattaa kiinnittää huomiota on Kokoomuksen uusien valtuustoryhmien sisältö. Oikeistosiiven vahvat nimet tulivat voimalla eteenpäin. Wille Rydman yli kahdella tuhannella äänellä on esimakua siitä, miltä Kataisen jälkeinen Kokoomus tulee näyttämään.

EDIT: Lisään vielä linkin Emilia Kukkalan bloggaukseen Schubakista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *