Valtuusto keskusteli verotuloarviosta – Vasemmisto ehdotti 3,5 mil € nostoa

Vasemmisto jäi yksin ehdottaessaan vuoden 2014 verotuloarvion nostamista, jotta vältyttäisiin kipeiltä leikkauksilta palveluihin.

Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ehdotti vuoden 2014 verotuloarvion muuttamista 3,5 miljoonalla eurolla suuremmaksi maanantaina 27.1. valtuuston kokouksessa.

Vasemmistoliiton ryhmäpuheenjohtaja Pia Lohikosken mielestä kaupungin verotuloarvio on selkeästi aliarvioitu. Siinä ei huomioida riittävästi sitä, että veroprosenttia nostettiin 0,25 prosenttia syksyn budjettineuvotteluissa.  Yhtälailla yhteisöveroon ei ole luvassa pelkkää alennusta kunnille.

– Hallitus on päättänyt vuoden 2014 alussa alentaa yhteisöveroa 4,5, prosenttia, mutta toisaalta se on samaan aikaan päättänyt nostaa kuntien saamaa osuutta yhteisöverosta 5 prosentilla.

Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä veroarvion nostamisella vältetään tekemästä leikkauksia moniin ennaltaehkäiseviin palveluihin, jotka aiheuttavat tulevaisuudessa nykyisiä säästöjä suuremmat kustannukset.

Talousarviokeskustelussa valtuuston oikealta laidalta toistettiin kriisimantraa, että on parempi varautua pahoihin päiviin ja tehdä tiukkaa budjettia, vaikka verotuloja tulisikin vuoden aikana huomattavasti ennakoitua enemmän. Yhdessäkään puheenvuorossa ei kiistetty, etteikö Vasemmiston esittämä 3,50 miljoonan euron verotuloarvion nosto voisi hyvinkin olla se, mitä verotuloja tulee kaupungissa arvioitua enemmän.

Ymmärrän, että oikeistolle (etenkin kokoomukselle) tiukan talouskurin pohjalta lähtevä politiikka on toiminnan keskiössä, mutta miksi sosialidemokraateissa, vihreissä ja perussuomalaisissa suostutaan tällaiseen politiikkaan, jossa verotulojen jatkuva aliarviointi johtaa leikkauskierteeseen, jossa tehdään sosiaali- ja terveys sekä kasvatus- ja opetuspuolella kipeitä leikkauksia, jotka tulevat usein myöhemmin kalliimmiksi kuin arvioidut säästöt. Miksi poliitikot ovat valmiit leikkaamaan avustajaresursseja päiväkodeissa ja kouluissa, lopettamaan kasvatusohjaajien toimet kouluissamme tai jäädyttämään puheterapeutin toimen niin, että jonot pitkittyvät. Mitä järkeä on leikata ennaltaehkäisevästä työstä?

Vaikkakin eri puolilta valtuustosalia esitettiin kritiikkiä matalaa verotuloarviota kohtaan valtuustopuheenvuoroissa, valitettavasti ei Keravan Vasemmistoliiton tekemä ehdotus saanut kannatusta muilta puolueilta.

Kamppailu verotuksesta

Aamu alkoi ”mahtavasti” töihin ajellessa kun Kokoomusnuorten puheenjohtaja Antti Häkkänen hehkutti radiossa kuinka republikaanien puoluekokouksessa Tampassa on mainio meininki. Hän linjasi, että republikaanit ovat kokoomusnuorten hengenheimolaisia. Myöhemmin Helsingin Sanomissa Häkkänen tarkensi:

”Meidän mielestämme Romneylla on enemmän uskottavuutta lähteä kohtaamaan tätä ylivelkaantumisongelmaa kuin [nykyisellä presidentillä Barack] Obamalla. Sen takia tahtoisimme, että Romney voittaa”, Häkkänen sanoi. Häkkäsen mukaan kokoomusnuorten ja Romneyn linjaukset ovat pitkälti yhtenevät talouspolitiikan osalta. Molempien teesejä ovat tiukka menokuri, kevyt verotus ja sääntelyn purkaminen. Jatka lukemista “Kamppailu verotuksesta”